sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Lankahamsterin päiväkirjasta

Joulusiivousten aikaan ajattelin laittaa lattialla lojuvat lankakorit ja puikkopussit siististi kaappiin. Ei sinne mitään mahtunut. Silloin tein lupauksen, että en ikinä enää osta uutta lankaa ennenkuin lankavarasto on tyhjä. Enkä ole ostanut! Tosin  oli aika ankeaa olla äitiliinin kanssa lankataivaassa ja ostaa vain puikot.
Laadin oikein taulukon mustaan listakirjaani. Siihen merkitsen, paljonko lankaa on kulunut ja mitä on valmistunut.
Lankavarasto on tällä hetkellä tyhjentynyt yhteensä
1845 g.

Tammikuu oli huono lankakuukausi. Parantelin tulosta tässä kuussa.
Tässä helmikuun työt: kolme kaulahuivia , yhdet polvisukat, kahdet lapaset koiralangasta, kuudet junasukat ja yhdet junalapaset,  yhteensä 1133 g.
Mitähän keksisin teeteen lenkkialpakasta?
Ei enää yhtäkään kaulahuivia....


maanantai 20. helmikuuta 2012

105 g.



Kolmet junasukat ja lankaa kului tasan 105 g. Aika mitätön määrä, jos ajattelee Lankakaapin Tyhjennystä, mutta juuri sopiva Mustavalkomaanantaihin.
Lisää bongattuja satavitosia   täällä.

torstai 16. helmikuuta 2012

Kangasta


Kirpputorilta kauan sitten ostamassani päytäliinassa on kultaa, kimallusta ja mystiikkaa. Sopii jouluun. Klikkaa kuva suuremmaksi, jos haluat.
Makroviikot ja lisää kankaita.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kutimia ja virkkooksia

Olen koukussa kollaaseihin.
Tässä rasoja, sukkia, pipoja ja ynnä muuta viime vuodelta ja vähän vanhempiakin. Pipokorin penkoja on nyt jo kahdeksan vuotias koululainen. Hän aloitti villapaidan virkkaamisen Papalle viime kesänä, siitä on valmiina pitkä, pitkä ketjusilmukkamato. Korin tutkiminen oli tosi hauskaa vuosia sitten.
( kuvat suurenee klikkauksella )
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...